Kolme peliä, kuusi pistettä

26.11.2017

Tämän päivän ottelu onkin jo pelattu kun Naiset matkustivat aamutuimaan Lappeenrantaan. Kokoonpano oli niukat kaksi kenttää, kun sairastumiset ja työt verottivat muutenkin pienen rosterin kokoa.

Tämä ei kuitenkaan menoa haitannut. Kovaa mentiin ja siitä kertovat molemmin puoliset jäähyt joita jaettiin lähes ainoastaan sääntöjen vastaisista taklauksista. (Eli siis taklauksista, jotka edelleen ovat naisissa kiellettyjä). Koko ottelu oltiin kuitenkin johtoasemassa ja ottelu päättyi 1-2 Saipan kavennettua aivan ottelun loppumetreillä. Se ei tälläkään kertaa riittänyt ja pisteet Kymenlaaksoon!

Edellisen viikonlopun lauantain vierasottelusta Joensuusta tuli harmillinen tappio 5-2. Vastustaja oli kuitenkin voittonsa ansainnut, varmalla ja tasaisella pelillä. Ottelusta ei Puhdin osalta jäänyt paljon jälkipolville kerrottavaa.

Sunnuntaina Kuusankosken kotiluolaan saapui Lapinlahden Red Lights. Toiseksi viimeistä paikkaa sarjataulukossa pitävä joukkue hoidettiin peruspelillä vaikka tuomaritoiminta aiheutti taas kerran närää kaikilla osa-alueilla. Lopputulos kuitenkin selkeä 7-1.