Kymi-Saimaan herruus Kaakon kulmalle

18.11.2017

Tällä kertaa vastassa Saipa ja Jukurit

Lauantaina Kaakon derbyssä Saipalle annettiin kaikki mahdollisuudet voittoon kun tuomaristo päätti istuttaa Puhtilaisia 22 minuutin edestä. Ilmeisesti idän ihmeen ylivoimakuviot olivat jääneet hiomatta, kun maalinteko ei ylivoimalla maistunut kuin kerran. Puhti käytti harvemmat ylivoimansa paremmin hyväksi kun junnu-osaston Lisette Täks sai ketsuppipullon auki ja iski peliin komean hattutempun. Kaksi maalia näistä ylivoimalla. Saipa kavensi vielä lopussa pelin kolmeen kahteen. Kolme pistettä jäi kuitenkin Kymenlaaksoon.

Sunnuntaina matka kävi kohti Mikkeliä, jossa oli vastassa sarjan häntäpäätä pitävä Jukurit. Edellisen pelin hapot olivat jäänet vielä jalkoihin ja peli oli sekaisin kuin seinäkello. Jukurit käyttivät tilanteen hyväkseen ja erätauolle siirryttiin tappioasemassa 1-0. Puhti käytti kymmenminuuttisen keräten pelinsä ja tasoittikin ottelun heti toisen erän alkuun ja jatkoi uusin ottein pelin loppuun. Selkeä voitto luvuin 2-6. Jälleen kuuden pisteen viikonloppu, joten mestispaikasta taistellaan ihan tosissaan tälläkin kaudella.